Siirry pääsisältöön

Ki­ne­sio­teip­paus

Vuoden toisen koulutuksen teemana oli kinesioteippaus. Kouluttajana oli fysioterapeutti Ahto " Atte" Kärnä.

Toukokuisena viikonloppuna kokoonnuttiin Aktivo Fysio Iiriksen tiloihin kouluttautumaan kinesioteippauksen maailmaan. Kouluttajana oli fysioterapeutti ja kinesioteippauksen konkari Ahto "Atte" Kärnä. Atte on kouluttanut fanilaisia kinesioteippauksesta viimeksi vuonna 2017, ja suurin osa osallistujista olikin ollut aiemmin Aten kurssilla ja tuli nyt kertaamaan aiemmin opittua. Kouluttajan apuna oli fysioterapiaopiskelijat Hannah lauantaina ja Markus sunnuntaina.

Koulutus alkoi kinesioteippauksen historiaa ja vaikutusmekanismeja kertaamalla. Kouluttaja kävi läpi kinesioteipin käsittelyä ja teippaustekniikat opeteltiin tekniikka kerrallaan. Koulutuksessa käytiin läpi kipu-, tila-, faskia-, lymfa-, ja arpitekniikka sekä paincross eli kipukukka. Lauantaina harjoiteltiin alaselän ja niskan teippausta sekä yläraajan teippauksia. Sunnuntaina jatkettiin kertaamalla ja tarkentamalla niskan teippausta, jonka jälkeen siirryttiin alaraajan teippauksiin. Myös ryhtiteippausta harjoiteltiin. Lopuksi kouluttaja esitteli kehittämänsä jalkaterveyttä parantavaa Footbic-menetelmän harjoitteita ja jokainen pääsi kokeilemaan, miltä footbic-pallojen kanssa tehty jalkojen harjoittelu tuntuu.

Koulutuksessa oli pieni ryhmä, joten jokainen sai yksilöllistä opastusta ja teippauksia ennätettiin hyvin harjoitella parin kanssa. Tunnelma oli leppoisa ja pieniltä kommelluksiltakaan ei vältytty. Tulipa yhdet rintaliivin olkaimetkin teipattua kun sattuivat jäämään ryhtiteippauksen alle. 

Koulutukseen osallistui yhteensä 5 jäsentä. 

Koulutukseen osallistujat sekä kouluttajat seisovat rivissä. Osallistujien edessä istuu opaskoira Silla.
Ryhmä kinesioteippauskurssilaisia kouluttajan ja apukouluttajan kanssa
Koulutus toteutetaan Opintokeskus Siviksen tuella.