Jal­ka­te­rän ja nilkan alueen käsittely -koulutus

Tällä kurssilla olimme kädet kiinni lihassa, luussa ja hermoissa. Päivät alkoivat lyhyillä luennoilla, minkä jälkeen harjoittelimme käden taitoja.
Hoitaja pitelee kiinni molemmin käsin asiakkaan vasemmasta jalasta nilkan ja jalkaterän kohdalta, asiakas makaa kylkimakuulla hoitopöydällä.

Starttasimme syksyn koulutuskauden keväältä siirretyllä jalkaterän ja nilkan alueen käsittely koulutuksella. Kouluttajamme Jukka Nordström testasi simulaatiolaseja havainnoidakseen, kuinka näkövammaisille koulutetaan ja kuinka koulutusmateriaali kannattaa tehdä. Jukan suunnitelmissa oli käyttää laseja työpäivän ajan hänen omalla vastaanotollaan. Haaste osoittautui liian suureksi. Niska-hartiaseutu kiristyi, orastava päänsärky hiipi ohimoille ja mustelmia tuli riittävästi muutaman tunnin kotona tehdyn harjoittelun jälkeen.

Sen verran kokemusta kertyi, että materiaali oli todella tarkkaa tekstiä. Siinä oli muun muassa tietoa synergisteistä ja vastavaikuttajista, hermotuksesta ja alueen yleisistä ongelmista, kuten lihasten heikkouden tai yliaktiivisuuden vaikutuksista niveliin ja toisiin lihaksiin. Koulutuksessa tuli ilmi, että näitä ongelmia on hoidettu, mutta syy-seuraussuhteita ei aina ole mietitty.

Koulutus pidettiin Iiris-keskuksen liikuntasalissa, jossa tilaa ja happea riitti. Käytimme myös kasvomaskeja pariharjoittelun aikana. Kävimme jalkaterän, säären ja pohkeen alueen hyvin tarkasti palpoiden ja maamerkkejä etsien. Luut, nivelet, jänteet, lihakset ja hermot löytyivät, kun kouluttaja kertoi asiat ja kiersi jokaisen pöydän luona varmistamassa otteen. Tutuiksi tuli myös alueelle käytettäviä liiketestejä.

Perusteellisen anatomian ja palpaation kertauksen lisäksi saimme paljon käytännönläheistä "knoppitietoa". Nyt tiedämme muun muassa sen, kuinka kuutioluun akuutti subluksaatio oireilee, miksi sinus tarsin palpaatio on tärkeää, ja mitä kannattaa tutkia, jos asiakas kertoo nilkan tarkkarajaisesta terävästä anteriorisesta kivusta.

Koulutuksessa totesimme, että on tärkeää palata välillä perusasioiden eli anatomian ja palpaation äärelle.

Jalkaterä on meidän koko kehomme perusta, jonka moninaiset ongelmat voivat heijastua korkealle.

 

Yhteistyössä:

Ointoksekus Siviksen logo
Terapeutti tutkii molemmin käsin asiakkaan oikeaa nilkkaa.

Sivu päivitetty